7.4.2010: Jippu toipilaana
Vihdoinkin monien viikkojen (vai sanoisiko kuukausien?) jännitys on takanapäin ja pystyy tännekin jotain kertomaan.. Oikeastaan tämä tarina tarvii aloittaa viime vuoden marraskuusta, jolloin huomattiin, että Jippu ontuu takajalkojaan. Koiran ollessa pahimmassa kasvuiässä (n. 7 kk:n ikäinen), sitä ajateltiin, josko kasvukipuja? Soitin parillekin eläinlääkärille, joiden ohjeiden mukaan Jippu söi kipulääkettä ja seurattiin tilannetta. Tilanne ei kuitenkaan helpottunut, joten varasin ajan röntgen-kuvauksia varten. Halusimme varmuuden asiaan. Totuus lävähti suoraan päin silmiäni, kun eläintenhoitaja toi röntgenkuvat valotaululle. Jipun lonkat olivat luokkaa D/E. Sen jälkeen kaikki olikin usean päivän ajan yhtä sumua... jotain muistan eläinlääkärin puhuneen proteesileikkauksesta jne. Ainut mitä ensimmäiset päivät ajattelin, oli, etten kestä jos joutuisimme Jipusta luopumaan. Sitten tuli tiedonjano ja myös lohdullista tietoa löytyi..ehkä tästä selvitään??

Jippu sai silloin toista kipulääkettä (enkä nyt edes muista mitä se oli) ja ehdottoman liikkumiskiellon kahdeksi viikoksi eli kuurin ajaksi. Vain tarpeelliset pissitysreissut saatiin tehdä. Pikku hiljaa tilanne siinä rauhoittuikin ja päästiin vähän liikkumaankin ilman ontumisia. Hetken aikaa jo toivoimme, että josko voisimme seurata Jipun kasvuajan päättymiseen asti, millainen tilanne on sitten...oireilisiko lonkkiaan minkä verran...

Olisikohan se ollut sitten helmikuuta kun tilanne taas lähti pahenemaan vaikka olimme käyneet säännöllisesti  hierojalla ja liikkuminen oli tehty Jipun ehdoilla ja vapaana liikkuen. Kipulääkettä tarvittiin taas päivittäin. Maaliskuun alussa tilanne oli jo sellainen, että oltiin tultu tien päähän ja jotain ratkaisuja oli tehtävä... Jippu kipuili niin, että sydän oli särkyä Jippua katsoessa...

Olimme jo aiemmin olleet yhteydessä Mevettiin, Per Axelsoniin. Hänen mielipiteensä oli, että Jippu hyötyisi ns. räätälinlihaksen leikkauksesta, jossa läheltä nivustaivetta katkaistaisiin yksi lähentäjälihaksista, joka "vetää polvia liikaa vastakkain". Tällöin  reisiluun pää ei pääse asettumaan lonkkamaljaan vaan tuo liian tiukka lähentäjälihas saa aikaan sen, että reisiluun pään lonkkamaljasta poispäin suuntauva "veto" saa aikaan kipua lonkassa. Kun tuo lihas sitten katkaistaisiin  niin reisiluun päät pääsisivät asettumaan lähemmäs lonkkamaljaa ja lonkkien löysyys näin ollen vähenisi. Tämä näin maalaisjärjellä kirjoitettuna; ei mennyt ehkä kaikkien oppikirjojen mukaisesti, mutta josko se hieman selventäisi tuon leikkauksen tarkoitusta niille, jotka eivät ole kuulleet, mistä kyse. Jipun lonkat olisivat Axelsonin mukaan siihen leikkaukseen juuri "parhaat mahdolliset", koska reisiluun päät olivat hyvän muotoiset, eikä nivelrikkoakaan ollut kehittynyt. Niin sitten varasin ajan leikkaukseen. Jouduimme vaan ikävä kyllä pitkittämään työtilanteiden vuoksi leikkausta pääsiäiseen asti. Leikkausaika oli eilen...

Ennen leikkausta Jippu vielä kuvattiin uudelleen, koska pari viikkoa ennen leikkausta sen liikkuminen meni huonommaksi edelleen ja pelkäsin tietysti, että jos sieltä paljastuisi vielä jotain (en edes tiedä mitä!), jonka vuoksi leikkausta ei edes kannattaisi tehdä... täytyy sanoa, että viime viikkojen ajan olen jälleen elänyt aikamoisessa sumussa; pelossa ja jännityksessä... siinä vaiheessa kun Jippu oli kuvattu uudelleen, olo huojentui jo suunnattomasti; lonkat olivat entisellään ja kyynärät sekä polvet ihan kunnossa.  Jippu jäi Mevettiin leikattavaksi. Minusta tuntui kamalalta jättää Jippu sinne, vaikka tiesin sen olevan hyvissä käsissä. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun jätin koirani jonnekin nukutettuna, enkä ollut vieressä katsomassa, että se varmasti hengittää ja että kaikki sujuu hyvin... Eikä siis sillä, ettäkö itse siinä voisin mitenkään tilannetta auttaa,  jos jotain tulisikin, mutta on jotenkin rauhallisempi olo itselläkin, kun näkee miten tilanne etenee jne. Jessin sterilisaatio-leikkauksessakin olin aikanaan itse avustamassakin.  

Kun sitten menimme klo 13 maissa Jippua hakemaan Mevetistä, oli niin helpottavaa nähdä, kun Jippu siellä heti häntää heilutteli meidät nähdessään. Vihdoin monien viikkojen jännitys olisi takana. Leikkaus oli mennyt hyvin. Eläintenhoitaja sanoi, että Jippu oli reippaasti noussut itse ylös, vaikka joskus tämän leikkauksen jälkeen voi koiria joutua auttamaan ylös. Hieman haparoivin askelin Jippu käveli autoon, mutta käveli itse kuitenkin. Koko kotimatkan Jippu nukkui rauhallisesti. Muutaman kerran Jippu vaihtoi kylkeä ja pari kertaa pysähdyttiin pitämään jaloittelutaukoa. Ensimmäinen yö on takanapäin ja hyvin on kaikki mennyt. Hieman levotonta on olo nyt aamupäivästä ollut, koska Jippu on tottunut viettämään paljon aikaa ulkona kun ollaan kotona. Jippu ei ymmärrä miksi ei pääse ulos niin kuin normaalisti?? Nyt olisi edessä kuitenkin kaksi pitkää viikkoa, kunnes saa hieman vapaammin mennä ulkona...

Ainakin tällä hetkellä tilanne vaikuttaa hyvältä...nyt vain toivotaan, että aurinko alkaisi paistamaan...ja Jippu pääsisi kuntoutumaan suunnitelmien mukaisesti...

Lopuksi haluan vielä kiittää erityisesti Teijaa, joka on tässä matkan varrella ollut niin suurena tukena meille!! Kiitos kaikesta :) Kuin myös haluan kiittää teitä kaikkia muitakin ihania ihmisiä, jotka eilen elitte hengessä mukana... teidän tukenne oli meille todella arvokasta!

On ihana huomata, että omistaa niin upeita ystäviä, jotka jaksaa olla tukena silloin kun ei meinaa itse jaksaa....